Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huivi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huivi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. tammikuuta 2017

Luscinia luscinia (satakieli)


Niinkuin moni muukin, minäkin osallistuin Heidi Alanderin satakieli mysteerikaliin joulukuussa. Tämä oli ensimmäinen mysteerikal johon osallistuin, ja odotin joulukuun ensimmäistä päivää ja ensimmäistä vihjettä suurella innolla. Viimeksi olen joskus lapsena ollut näin innoissani joulukalenterista :D 






Lankana minulla oli ohjeen mukainen Tukuwool fingering, väreissä Anga, ujo, haave, sake ja kontrastivärinä kajo. Nämä värit olivat mielestäni nappivalinta ja kontrastivärinä tuo sininen tuo ihanaa eloa huiviin! 

Tukuwool oli ihanaa neuloa, niinkuin totesin jo soft sundayta neuloessani. Mutta Tukuwoolin keriminen olikin sitten aivan jotain muuta. Kun järkyttävässä väsymyksessä yrität keriä käsin viittä kerää lankaa ja saatkin langat jo alkumetreillä solmuun ja sekaisin, ei siitä ollut itku kaukana :D 










Huivi valmistui sopivasti 23. joulukuuta, jolloin päättelin langanpäät ja pingotin huivin. Sainkin huivin sitten laittaa päälle aattona! Joululahja itseltä itselle! Huivi on ollut sen jälkeen kovalla käytöllä, milloin ulkona, milloin sisällä lämmittämässä hartioita! :) 




tiistai 6. joulukuuta 2016

Ihana Soft Sunday!

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! <3

Sää oli niin kaunis nyt itsenäisyyspäivänä että päätin mennä hankeen tarpomaan ja kastelemaan sukkani, jotta saan iki-ihanan uuden huivini kuvattua! :) <3 

Tämä huivi oli minulla pitkään ravelryssä jonossa odottamassa sopivaa hetkeä, jolloin sen voisin puikoille tempasta. Ja ah, tämä projekti oli niin suurta iloa ihan alusta loppuun! Mie niin tykkään tästä! <3
















Huivi: Soft Sunday - Suvi Simola
Lanka: Tukuwool fingering, väri: H28 ujo
Aika: n. 13 h
Langankulutus: 103 g 
(?? tämä on mysteeri, koska kaksi 50 g kerää riitti ja jäi pikku nöttönen ylikin lankaa. Taisivat olla ylipainoisia vyyhtejä sitten? en älynny punnita keriä ennen neulomista)


Voih! <3 Tämä projekti oli myös ensikosketukseni Tukuwooliin, ja pidin langasta kovasti! Tuo värikin on upea! Vähän sellainen marjapuuron punainen, joissakin valoissa ruskehtava. Ja tämä lanka myös tuoksuu ihanalle! :D hahaa, mie vaan nuuhkuttelin ja tuoksuttelin tuota huivia neuloessani, se vaan tuoksui niin ihanalle! :D Muutkin varmaan tekee tätä samaa, tai sitten olen vain omalaatuinen hullu neulojanainen. :D  

Tämän projektin kanssa mittasin myös huvin vuoksi aikaa, että kuinka kauan menee tehdessä. Eipä tässäkään kovin nokka tuhissut, olin nimittäin niin innoissani tämän neulomisesta, että tätä tuli porskutettua monta tuntia päivässä! En muista mitään aikaisempaa neuletyötä tehneeni näin innolla ja onnessani :D Tiedän jo nyt tekeväni toisen soft sundayn jokin päivä :) ja kolmannen ja... :D




tiistai 18. lokakuuta 2016

Pure joy!


Voihan apua, blogger kyllä tuhosi kuvien laadun täysin! Ei sillä, että nämä kuvat olisivat täydellisiä olleet ennenkään, mutta tänne laittamisen jälkeen niiden tarkkuus romahti aikalailla. En tiedä kestääkö näitä katsella, mutta minkäs teet. :D yrittäkää kestää :D 

Sain vihdoinkin kuvattua uuden huivini, Joji Locatellin Pure Joyn! Tätä oli hauska tehdä, ja ensimmäiset wedget tulivat valmiiksi nopeasti! Viimeisen wedgen kanssa tuntui taas menevän ikä ja terveys. 













Ohje: Joji Locatelli - Pure Joy
Lanka: Drops baby merino
Puikot: 4mm 
Kulutus yhteensä: n. 220 g 


Huivista tuli superpitkä, enkä tiedä miten tätä oikein käyttäisin niin että se näyttäisi viisaalta. Sohvan nurkkaan kääriytymis-huivina toimii tosin erinomaisesti hartioitten päällä :D 

Valmiita töitä olisi edelleen kuvattavaksi! Tarkkasilmäinen voi joistakin näistäkin kuvista bongata vilauksen seuraavan postauksen aiheesta ;) 

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Exploration station!

Ilmeisesti sää on päättänyt aina olla kehno juuro silloin kun olen saanut työn valmiiksi kuvaamista varten. Nappasin taasen kuvat sisältä. 













Stephen West - Exploration station
Lanka: Drops baby merino, teetee helmi (vihreä)
Puikot: 4,5
Lankamenekki: noin 280 g


Pitkään mie tästä haaveilin ja pitkään haahuilin että osaanko edes tehdä tätä. Tuossahan tuo nyt möllöttää, että osasinpa vaan ja turhaan pelkäsin. :D

Huiviin en ole 100% tyytyväinen kuitenkaan. Vaikka yhdistelin lempivärejäni, ei ne kuitenkaan ehkä käy yhteen niin hyvin kun ajattelin. Lisäksi tuo toiseksi viimeinen osio (nothing but knit) jäi ihan väärän väriseksi, liian vaaleaksi, oisi pitänyt mennä ne värit toisinpäin. Vaan kun tajusin sen liian myöhään kun olin sitä jo posottanut mänemään, enkä todellakaan halunnut purkaa. Toivoin että se nyt menisi siinä silti, mutta ei se oikein mennyt, ja omaan silmään vähän tökkii. 

Mutta tämähän vain tarkoittaa, että joskus kauniina päivänä ja myötäisessä mielentilassa teen toisen exploration stationin, oikeissa väreissä. Periaatteessa olisi langatkin, jos vain värjäisin kaksi valkoista kerää jollain kauniilla värillä. Vihreän sävyisiä lankoja olisi ainakin, ja yksi kerä tuota sinistä. 

Vaan kyllähän tämäkin huivi käyttöön tulee, onhan se nyt kuitenkin ihan hieno. Ihan huikea fiilis kun sain sen valmiiksi! Halailin sitä ja mallailin sitä peilistä ja olisin ottanut unikaveriksikin, jos ei olisi niin kuuma ilmankin. Ehkä talvella sitten. ;)

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Peipponen mökkitunnelmissa

Vietimme viimeviikonlopun mökillä Liperin Ylämyllyllä ystävien kanssa. Säät eivät meitä hellineet, mutta mukavaa oli silti. Aika kului mukavasti grillaten, syöden, juoden ja Star Wars -värityskirjasta Yodeja väritellen. Kuvia tuli otettua ihan liian vähän!

Pinkkien yodien keskellä ei jäänyt neulomiselle paljoa aikaa, mutta otin silti lapasen alut mukaan. Ja onnistuin kaatamaan teet valkoiselle lankakerälle ja työlleni! AAARG, paskat kaikista muista pöydällä olleista esineistä jotka uivat teessä, mutta VALKOISET LANKANIIII!! NOUUU! Muutama kirosana lenteli. Toivottavasti saan pestyä lapaset niin etteivät ne jää resorista paikoin kellertäviksi.

Sain torstaina peipposeni valmiiksi ja pingotin sen heti, jotta sain sen perjantaina mukaan mökille kuvattavaksi. Ja melkein jäi kuvaamatta koko huivi. viimeisenä ennen lähtöä kävin vielä nappaamassa muutaman kuvan. Jostakin syystä huivin reuna vetää edelleen kippuraan, vaikka sen huolella pingotin. Pitänee pingottaa uudelleen. 



Voihan kippuran käppyrä

Huivia oli melkein mukava tehdä. Sileä osuus kului aika leppoisasti, vaikka inhoan neuloa nurjaa. Miulla on ihan kauhean löysä käsiala ja nurjaa neuloessa tulee oikein super-ekstra-väljää. Muutenkaan kun lanka ei oikein juossut puikoilla kovin hyvin, niin välillä tuntui että neulominen on niin hidasta ja työlästä. Valmistui se lopulta kuitenkin.



Huivi: Heidi Alanderin Peipponen
Ohje ravelrysta
Lankana käytin Novitan Sädettä
Kului päälle 100g, alle 150g (ei oo mittausvehjettä)
puikoilla 4





Suomen kesäyöt ovat niin kauniita! Kuva otettu kolmen jälkeen

On se mökkeily mukavaa! Kiitoksia kaikille ketkä olivat paikalla, olette huippuja! :)

Loppuun vielä kuva mökille leipomastani kakusta. Pahoittelen huonoa huumoria.

Älä ärsytä leipuria tai voi käydä näin

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Nurmilinnulle kaveri

Ensimmäinen koskaan tekemäni huivi oli Heidi Alanderin nurmilintu. Kokemattomana huivineulojana tein sen liian pienillä puikolla lankaan nähden, enkä osannut pingottaa sitä oikein. Mutta kyllä sen juuri ja juuri huiviksi tunnistaa. :D

No se ensimmäinen nurtsiböördi kaipas sitten kaveria, ja tein sille kaverin siitä Langin langasta mitä ostin aiemmin. Se oli villallankaa, joten arvelin että siitä tulee kutittava kaulassa vaan enpä välittänyt moisista vaan tikuttelin mänemään. Tällä hetkellä se on miulla kaulassa eikä tuo oo vielä käyny sietämättömäks. Vähän kyllä villa pistelee... Mutta tuntuu ihan mukavan lämpöiseltä. :) 



Huivi: Heidi Alanderin Nurmilintu
Ohje Ravelrystä
Lanka: Lang Jawoll Magic
Lankaa meni vähän alle 100 g 

Siitä tuli paljon parempi kuin edeltäjästään. Vaikka onkin kutittavaisempi :D


Osallistuin myös Niina Laitisen KALiin hänen facebook-sivuillaan! Se on ihana, siellä tulee joka päivä uusi kuvio neulottavaksi sukkiin! Niistä tulee hauskat, vaikka en olekaan hyvä kirjoneuleessa. Valitsin vähän huonoja värejä, jotka eivät oikein erotu tuosta taustaväristä. Ja menin vielä tyrkkäämään punaistakin sekaan hämmentämään.

Vihreät meritähdet piiloutuvat taustaan. 



Vaikka kirjoneule on epätasaista, niin kantapäähän olen tyytyväinen

Jälki on aika epätasaista, mutta jospa ne oikeaisivat kun sukat viimeistelee. Nämä ovat toiset koskaan tekemäni kirjoneuleet, joten ei ihme jos vähän kupruilee. Eiköhän se jälki tasoitu kun tarpeeksi harjoittelee :D


Tällä hetkellä puikolla on fisukoiden lisäksi Heidi Alanderin Peipponen. Sitä olen katsellut jo kauemmin sillä silmällä ja odottanut oikeaa hetkeä neuloa sen. Kun facebookin neulontaryhmässä julkaistiin kuvia peipposista kaksinkin kappalein, ei auttanut enää itkut markkinoilla vaan sellainen oli saatava puikolle. Lankana miulla on siihen Novitan Säde harmaana. Hauska huivilanka paljetteineen :D

Peipposine ja nurmilintuineni voisin kohta perustaa kokonaisen lintutarhan. :D




torstai 26. toukokuuta 2016

Antarktis!

Eilen sain vihdoin pingotettua jo aiemmin valmistuneen Antarktis huivini! Pidän siitä todella paljon! Siitä tuli niin ilmava ja kevyt!


 Koska ulkona ei ollut kovin kuvauksellinen keli, täytyi kuvat ottaa sisällä. 
Olen kauhean ujo näyttämään naamaani täällä, niin nämä kuvat on rajattu nyt niin ettei se näy. Tuo kauheaakin hirveämpi ikivanha ja nukkainen toppi kyllä näkyy. Ai että. Ei sitä aina jaksa kotonaan ykkösissä pällistellä. :D 


Huivimalli: Janina Kallion Antarktis
Ohje: ravelrystä, maksullinen
Lanka: teetee helmi 100% superwash merinovilla, väri 0349
Lankamenekki: pikkase päälle 100g (päättelykierrokselle joutui korkkaamaan uuden kerän)
Puikot 3,5 (muistaakseni)

Siis, huivejahan on tosi kiva tehdä, mutta tämä oli neljäs huivini putkeen. Tänään sain valmiiksi vaiheeksi sukat! Niistä tuli aivan ihanat! Niistä seuraavalla kerralla. 

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Ihana Tailwind

Sain viimeviikolla valmiiksi tailwind huivini, joka on kolmas valmistunut huivini kevään aikana. Huivejahan ei koskaan voi olla liikaa! (Lisäksi olen antanut yhden lahjaksi)






Kissankutale se kiinnostui huivista samalla sekunnilla kun sen matolle lätkäisin. Toki kuvauksellisempiakin paikkoja olisi ollut, mutta joskus laiskamato iskee ja puree persauksiin. Silloin sitä sortuu siihen "ei-oo-niin-justiinsa -ajatteluun". 

Huivin ohje löytyy ilmaiseksi ravelrysta. Lankana miulla oli Novitan cotton linen noissa ihanissa väreissä! Varasin työhön kaks kerää kutakin lankaa, ja tuo harmaa loppui kesken, muita jäi jäljelle. Mutta ihan mukavan iso tuosta tuli. 

Huivin päättely oli hidasta ja työlästä. Ja miulla se meni ilmeisesti liian tiukalle, koska se kiertää työtä rullalle tuosta keskeltä alhaalta. En tiedä joudunko vielä purkamaan tuon päättelyn ja tekemään uudelleen. Ei kyllä enää jaksaisi. :D