keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Breathing space



Jes! Sain tämän aivan oikeasti valmiiksi! HYVÄ MINÄ! :D WOOHOO!! :D

Olen jo pitkään haaveillut tällaisesta ohuemmasta langasta neulotusta paidasta, mutta en koskaan uskonut, että minulla riittäisi kärsivällisyys neuloa sellaista. Varsinkin tätä Veera Välimäen Breathing Spacea olen sillä silmällä tiiraillut ja siitä haaveillut! Moni on tämän mallin neulonut upein lopputuloksin! 

Eräänä päivänä päätin sitten yrittää. Metsästin tähän lankoja jostain netin syövereistä ja haaveilin petroolin sinisen ja vaaleanharmaan yhdistelmästä. Kriteereinä olivat, että langan täytyisi olla superhalpaa ja että se ei saisi kutittaa. Joulun alla Dropsin alpakkalangat olivat alessa, joten langaksi päätyi Flora, joka on 65% villaa ja 35% alpakkaa. 

Jouluaattona sitten otin langat ja puikot käteen ja pistin viuhumaan! :D








Ja siinä se on! Ihan huikeeta! Olen superiloinen, että tämä onnistui! Niinkuin olen aikaisemminkin kertonut, että minulla on aina ongelmaa käsialan kanssa kun neulon todella löyhää ja minua pelotti sekin, että paidasta tulisi liian iso. Neuloessa se näytti siltä, kun selkäpuoli pussitti ja lörpötti ihan ihmeellisesti. Mutta kun tämän kasteli ja viimeisteli, tästä tuli ihan hyvä! 

Malli: Breathing Space - Veera Välimäki
Puikot: 3,0 ja 3,5
Lanka: Drops Flora - petrooli ja vaal. harmaa
Kulutus: 266 g (koko s)


Ehkä sitä joskus uskaltaa aloittaa uutta paitaa, kun tämäkin onnistui ihan hyvin :D 

perjantai 3. helmikuuta 2017

Villiviinit

Vihdoinkin jotain valmista! On jo pitkän aikaa tuntunut, ettei mitään valmistu ja mikään työ ei etene. Ei ihmekkään, sillä juuri katselin, että tammikuussa valmistui yksi ainut neule! Tosin se oli iso neule (siitä myöhemmin oma postaus) jossa meni päälle kolmea viikkoa. Koska tietenkin kyllästyin neulomaan pelkästään sitä isoa neuletta, joka oli jo siinä vaiheessa pelkkää ainaoikeaa kilometrin pitkillä kerroksilla, aloitin siihen sivuun pienemmän projektin. 

Sivuprojekti ei tietenkään saanut olla liian mukavaa neulottavaa, sillä muutenkan en olisi malttanut neuloa sitä isoa projektia! Valitsin sitten työn alle Tiina Kuun Villiviinit! Pitsi-intarsiaa suljettuna neuleena. Paljon siis nurjan neulomista. Täydellinen projekti siihen sivuun! 

Ja tässä ne ovat, suoraan puikoilta! Sain ne tänään siis valmiiksi! (joten ei oo mitenkään viimeistelty, just ja just sentään langanpäät päätelty :D)



Ihanat sukat, joissa jalan sivussa kulkee erivärinen pitsikuvio! Tähän meni myös kivasti monkey-sukista jääneitä jämiä! 

Ihanasti jäi lahkeet myttyyn sukan varteen :D
Kantapäätä en tehnyt ohjeen mukaan, vaan halusin kovasti kokeilla Fish Lips Kiss Heeliä, jota moni on kehunut. Se taisi vaan aiheuttaa sen, että tuo pitsikuvio tuli paljon pidemmälle, kun alkuperäisissä sukissa. Ei se minua haittaa kuitenkaan. Tämä FLKH- kantapää tuntuu kivalta jalassa! :) 








Malli: Tiina Kuu - Villiviini
Lanka: Drops Fabel 
 Langankulutus: 57 g  


Minulla oli jo monta päivää sitten tarkoitus tehdä postaus tyttärelleni neulomasta yksisarvisesta, mutta se hävisikin omille teilleen, eikä sitä ole sen koommin nähty. Mutta yksisarviset, nämä maagiset olennot, ovatkin sellaisia jotka eivät usein ihmisille näyttäydy. Saa nähdä, tuleeko se vielä jokin päivä vastaan...