sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Väriterapiasukat!

Näin Facebookin neulontaryhmässä (tai villasukkaryhmässä, en muista), kun joku oli tehnyt tällaiset polvisukat yhdistämällä kaksi Novitan Polaris kerää ja ihastuin niihin niin paljon, että halusin heti samanlaiset! 

Syksyisin muutenkin sukattaa ja sukkia syntyykin paljon enemmän kuin muihin vuodenaikoihin. Joulun jälkeen sitten taitaa enemmän huivituttaa :D 






Star Wars huopa on ihan paras! <3

Aino-kissan kanssa




Iloisuus-/väriterapiasukat!
Ohje: Novitan sukkalehti (se vanhempi), tein vain ranskalaisen kantapään
Lanka: Novita Polaris, pinkki-sininen (859) ja violetti (871)
Kulutus: 161 g


Nyt on ollut miltei mahdoton kuvata mitään, kun on ollut niin kamalan synkkää, kun lumet sulivat pois. Onneksi sitä lunta saatiin lisää! On ollut paljon valoisampaa! :) (Lumien myötä saatiin takaisin myös aamuviideltä ikkunan takana rymistelevät lumia auraavat traktorit. Mutta se kuuluu tähän kerrostaloelämään :D )

Sukathan eivät vielä tähän loppuneet. Vielä olisi esiteltävänä ainakin neljät sukat... niistä viimeiset valmistuvat tänään! Lisäksi yhdet joululahjasukat jotka voin esitellä vasta joulun jälkeen :D 

Niina Laitisella alkaa facebookissa myös ensimmäinen päivä joulukuuta Taimitarhan joulukalenteri, yhteisneulonta, jossa joka päivä saamme uuden kuvion neulottavaksi kirjoneulesukkaan. Siinäpä siis aatoksi uudet sukat! :) Osallistun myös Heidi Alanderin satakieli - mysteeriKaliin, jossa neulotaan jouluksi huivi. Neulottavaa siis riittää joulukuullekin :D 

Oikein hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaita kaikille! :) 

tiistai 15. marraskuuta 2016

Deathflake mittens

Nämä lapaset valmistuivat jo halloweenin aikaan ja vaikken niihin ole täysin tyytyväinen, on ne silti hienot! :D syy, miksi en näihin ole tyytyväinen on oma kirjoneulekäsialani. Nämä olivat ensimmäiset kirjoneulelapaset ohkaisemmasta langasta (edit: ja lankadominanssin huomioonottamisen kanssa), ja tämä kuvio kupruilee tosi paljon. Nämä jo liotin ja uitin, eikä jälki tasaantunut kuitenkaan. Luulen kyllä että jos olisin saanut nämä kuivumaan paremmin, ne olisi saattaneet olla paremmat. Minä kun olin viisas ja viimeistelin nämä samana päivänä kun pesin kaikki villasukkani, joten kuivatustila oli hyvin hyvin rajallinen :D (hankin myös langanohjaimen, jota aion kokeilla seuraavaa kirjoneuletta varten, näkee onko käsiala sen kanssa tasaisempi)






Tässä huomaa tuon kupruilun



Lisäksi toisesta lapasesta tuli paljon isompi kuin toisesta. Joka on todella ärsyttävää, kun lapasia käyttää. Toinen on lörppänä ja toinen sopiva. Mutta tein näihin alle aluslapaset, joten jospa ne toisivat näihin vähän käyttömukavuutta :D 



Malli: Deathflake mittens - Sissel KB
Lanka: Novita venla (musta) ja Drops fabel (valk.)
Puikot: 2,0 mm ja 2,5 mm
Aika: 14 h 15 min


Joihinkin töihin olen alkanut seuraamaan kuluttamaani aikaa, ihan mielenkiinnosta. Olen katsonut aina kellosta, että kuinka paljon on tullut neulottua. En ole siis aivan minuutilleen ja sekuntilleen kytännyt, vaan suurin piirtein. Näitä on siis kilistelty päälle 14 tuntia. Tykkäsin tehdä näitä, vaikka lapasissa aina kaikkein inhottavinta on peukaloaukon silmukoiden poimiminen. Varsinkin kirjoneuleessa. Yäk! Lapasten peukalot ovat kuin sukkien kantapäitä. Ihan mälsää. :D